Päätoimittajan blogi

Hyvinvointivaltio, rakastettuni

  Sitä tietää tulleensa tiettyyn ikään, kun alkaa katsella kaivaten menneeseen. Minä olen hyvinvointivaltion kasvatti. Olen syntynyt 1970-luvulla, jolloin oli vielä normaalia puhua tosissaan sosiaalipolitiikasta. Nyt poliitikkojen puheesta saa kaivamalla kaivaa koko sanaa. Sellaisia politiikan sivustahuutelijoita kuten esimerkiksi Björn Wahlroos olisi lätkäisty Pääomalla persuksiin, mikäli hän olisi esittänyt niin härskin ihmisvihamielisiä kommentteja, kuin mitä hänen […]

Lue lisää

Tuki, jota ei pyydetty

Katsoin viikonloppuna elokuvan Pride. Se kertoo tositarinan homoaktivisteista, jotka päättivät aloittaa rahankeräyksen lakossa oleville kaivosmiehille 1980-luvun puolivälin Briteissä. Tuolloin rautarouva Margaret Thatcherin tavoitteena oli pakottaa ammattiyhdistysliike polvilleen. Ja onnistukin siinä, siihen ei mikään tuki auttanut. Liikuttava hyvän mielen elokuva näyttää, miten solidaarisuus voi yhdistää ihmisiä alun ennakkoluuloista huolimatta. Ei liene suuri yllätys, että työväenpuolue vastaavasti […]

Lue lisää

Kirveelle on edelleen töitä

  Aina silloin tällöin on terveellistä käydä jossain kauempana nähdäkseen lähelle. Vietin viime kuussa hetken Mosambikissa, jossa Rakennusliitto tekee yhdessä Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen kanssa työtä vahvistaakseen paikallisia ammattiliittoja. Mosambikissa mellastaa melko lailla pitelemättömästi joukko kansainvälisiä yrityksiä, jotka eivät varsinaisesti pidä työntekijöitään hyvänä. Kävimme paikallisittain ihan asiallisella portugalilaisen Teixera Duarte -konsernin asuin- ja toimistorakennustyömaalla, jossa työntekijöillä […]

Lue lisää