Päätoimittajan blogi

Rakentamisen hyvät ja pahat

Olen ilahtuneena seurannut koko rakennusalan yhteistä some-kampanjaa, #pientäprojektia. Siinä alan ihmiset – ja jotkut ulkopuoleltakin – jakavat isoja ja pieniä ja rakennusprojektejaan. Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa näkyy rakentajien kädenjälkeä aina saunanremontista jättimäisiin infraprojekteihin.

Ideana on kohottaa alan mainetta, tekijöiden ammattiylpeyttä ja alan houkuttelevuutta työpaikkana. Rakentamista kuvataan julkisuudessa yleensä niin negatiivisesti, että on hienoa, kun onnistumisetkin saavat välillä tilaa.

Samaan aikaan seuraan kuitenkin myös verottajan ja työsuojelun havaintoja esimerkiksi siitä, kuinka paljon työmailla työskentelee ihmisiä, joilla ei ole työnteko-oikeutta Suomessa, miten alipalkan maksajat joutuvat harvoin vastuuseen teoistaan, rakentajille tehdyt henkilöstötilat eivät täytä minkäänlaisia standardeja ja ala on edelleen tapaturmien osalta Suomen vaarallisin.

On hienoa, että rakennusalan mainetta pyritään kohottamaan yhdessä. Rakennusala on talouskasvun moottori, se takaa meille kaikille lämpimät kodit, työpaikat, sujuvat yhteydet läpi maan ja viihdyttävät ostospaikat. Rakentajien on syytäkin röyhistää rintaansa ja kertoa ”Minä tein tuon”.

Mutta alan maineen parantamiseen eivät riitä hienot lopputulokset, jos ne on revitty työtätekevien ihmisten selkänahasta, kiireessä ja vaarallisesti. Alan julkikuvalle ei tee hyvää se, että uutisissa kerrotaan jatkuvasti talousrikoksista, työntekijöiden hyväksikäytöstä ja tänä vuonna myös työmaista koronaviruksen tartuntaketjujen lähtöpaikkoina. Rakennusliiton toimitsijat saavat selviteltäväkseen vielä lisää sotkuja, jotka ei välttämättä tule julkisuuteen.

Ennen kuin #pientäprojektia voi vaikuttaa alan houkuttelevuuteen ja maineeseen, on todelliset ongelmat saatava vihdoin ratkaistua. Jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakolla.