Päätoimittajan blogi

Muista kuolevaisuutesi

Tuntuu siltä, että viime aikoina kuolema on ollut läsnä elämäni eri osa-alueilla. Olen istunut palavereissa, joissa puhutaan niistä tuhansista nepalilaisista, jotka päätyvät arkussa kotiin Qatarin MM-kisojen rakennustyömailta. Olen saanut suru-uutisen vanhan, mutta sitkeän sukulaisen kuolemasta. Olen ajanut Keski-Suomeen haastattelemaan työtapaturmassa henkensä menettäneen miehen työtovereita.

Oman ammattikuntani harjoittajia eli toimittajia kuolee maailmalla työtehtävissä noin sata vuosittain. Itse olen tuudittautunut siihen harhaiseen kuvitelmaan, että täällä kotimaassa työskentely suojelee minua tältä ammatin varjopuolelta. Tosiasia kuitenkin on, että vietän työaikaani konttorin lisäksi hyvin vaarallisessa paikassa.

Rakennusala alkaa olla niitä harvinaisia työpaikkoja Suomessa, jossa ihmishenkiä vaarantuu ja kuolemantapauksia sattuu säännöllisesti. Tänä vuonna alalla on kuollut tapaturmaisesti jo neljä ihmistä. Se on kovin synkkä saldo pelkälle alkuvuodelle. Työturvallisuudesta puhutaan, kirjoitetaan ja sen eteen myös tehdään paljon, mutta silti – kerta toisensa jälkeen – sattuu tapaturma, jonka seurauksena isä tai äiti, jonkun poika tai tytär ei tule kotiin.

Parman Uuraisten tehtaan työntekijät suostuivat kertomaan Rakentaja-lehdelle, miltä tuntuu, kun työtoveri kuolee ja miten siitä päästään jatkamaan eteenpäin. Tärkeintä on uskaltaa puhua tapahtumista ja kaikki on otettava opiksi, mitä voidaan. Järkytys ja suru työporukassa on syvä ja menehtynyt kaveri jättää jälkeensä tyhjän kohdan, jonka jokainen muistaa loppuelämänsä ajan.

Hiljainen hetki työmailla huhtikuussa muistutti meitä kaikkia taas siitä, että työympäristön turvallisuus ei vieläkään ole itsestään selvä asia. Jokaisen työnantajan ja työntekijän on tehtävä kaikkensa, että yhtään suru-uutista ei enää tänä vuonna, – eikä seuraavinakaan vuosina – tule. Työ ei saa tappaa.

Johanna Hellsten
Päätoimittaja (vt.)