Johanna Hellstenin blogi

Minäkin kerron rasvaisia juttuja

Tässä Rakentajan numerossa on paljon artikkeleita työturvallisuudesta ja työsuojelusta. Ei pelkästään fyysisen työn kantilta vaan myös henkiseen työsuojeluun liittyen; sivulla 10 naispuoliset rakentajat kertovat kokemuksistaan työmailta; vähättelystä, tytöttelystä ja seksuaalisesta häirinnästä.

Alallamme vallitsee edelleen asennemaailma, jossa me kaikki sanomme, että jos ei kestä ronskeja työmaajuttuja, ei sovi raksalle. Olen syyllistynyt siihen itsekin. Meillä liitossakin on välillä sellaiset kahvipöytäjutut, että kyllä siinä moni herkkä kukkanen saisi kuunnella korvat punaisina. Omassa lempivitsissäni seikkailee belgialainen pedofiili.

Olisiko aika tarkistaa näitä asenteita? Ei se hurtti huumori ehkä ole niin tärkeää, että sen varjolla kannattaa alkaa karsia ihmisiä sen mukaan pois alalta, kestävätkö he törkypuheita vai eivät. Meillä jokaisella on loukkaantumiskynnyksemme. Toisilla se on korkeammalla, toisilla matalammalla. Mikä minä olen päättämään siitä, mistä joku toinen saa loukkaantua tai kuormittua ja mistä ei?

Seksuaalinen häirintä työpaikalla on yksinkertaisesti väärin ja kiellettyä. Ja työnantaja, joka ei siitä kuultuaan puutu häirintään, syyllistyy laiminlyöntiin ja pahimmassa tapauksessa rikokseen. Seksuaalisen häirinnän ei tarvitse olla pyllynpuristelua. Sellainen vihjailu ja rumat jutut, jotka toinen kokee häiritseviksi, ovat sitä myös.

Rajanveto on hankalaa. Aika hyvä nyrkkisääntö voisi olla, kertoisinko tämän jutun omalle äidilleni? Tai haluaisinko, että minun siskoani, veljeäni, tytärtäni tai poikaani puhuteltaisiin näin? Ja myönnetään; oma äitini nauraa kovasti freudilaiselle penis-vitsille.